Palvelukseen astuminen

Ensimmäinen päivä ja palvelukseen astuminen Kouvolan Vekaranjärven varuskuntaan 1787:n muun varusmiehen kanssa oli edessä. Palvelukseen astumisen tuli tapahtua viimeistään klo 16 mennessä, mutta lähdimme Vantaalta jo klo 10 lähtevällä junalla. Junamatka tuntui menneen aivan liian nopeasti, samoin bussikuljetus Kouvolan asemalta Vekaranjärvelle ja olimmekin perillä hieman ennen yhtä.

Paikanpäällä meidät sitten ohjattiin sisätiloihin, jossa jonotimme henkilökohtaisten tavaroiden tarkastamiseen. Paikalla oli poliisi huumekoiran kanssa, joskin koiraa tuntui kiinnostavan enemmän nurkkiin paskominen ja oman hännän jahtaaminen. Tarkistuksessa tavarat käytiin läpi, lääkkeistä kyseltiin ja teräaseita etsittiin. Tuntuivatpa tavalliset nahkahansikkaanikin kiinnostavan tutkijaa. Tarkastuksen jälkeen kuljimme Kaartin kinoon, eli varuskunnan "auditorioon". Auditoriossa jonotettiin virkailijan eteen, joka huusi yksikön nimen lyhennöksen kovaan ääneen, jolloin penkeillä istuvat yksikön edustajat vastasivat huutoon. Mitään ohjeita ei annettu, vaan jokaisen piti itse päätellä toimintatapa ja juosta sitten huutajien perään.

Yksiköihin jakamisen jälkeen siirryimme alikersanttien perässä liinavaatevarastolle, jossa pieneen kassiin heitettiin lakanat, alusvaatteet, tyyny ja muita liinavaatevarastolta saatavia tarvikkeita. Nämä varusteet kannettiin yksikköön, jossa meiltä kyseltiin muutamat perustiedot ja meidät jaettiin jaoksiin ja tupiin. Rappuset ylös omaan tupaan ja liinavaatevarastolta saadut tavarat nopeasti kaappiin. Tästä jatkettiin sitten alakerran tykkihalliin, josta saimme kuljetuksen itse varustevarastolle. Kuljetus tapahtui pressulla katetun pilkkopimeän kuorma-auton lavalla, jossa ei saanut pidettyä juuri mistään kiinni ja kuorma-auto pomppi ja tuntui välillä ajavan ympyrää. Ajantaju lähti kyydissä täysin, mutta matka kesti tuskin viittä minuuttia kauempaa. Varustevarastolla sitten kiinnitimme suuren "morttisäkin" eräänlaiseen ostoskärryyn, jolla sitä sai siirrettyä helposti pisteeltä toiselle. Jokaisen pisteen kohdalla joku heitti säkkiin tavaran, tai sitten sen joutui itse poimimaan pöydältä ja pakkaamaan säkkiin. Aikaa ei juuri tuhlattu ja muutamassa minuutissa säkki oli täysi ja se raahattiin takaisin kuorma-auton kyytiin. Kuorma-auto vei meidät takaisin yksikköön, josta säkki raahattiin 2 kerrosta ylemmäs omaan tupaan. Säkki painoi aika julmetusti ja ongelmaksi muodostui sen valtava koko, siitä kun ei tahtonut saada juuri minkäänlaista otetta.

Noin kuuden tunnin odottelun, jonottamisen, tavaroiden kantelun, kaapin täyttämisen ym. toiminnan jälkeen pääsimme vihdoin syömään. Kello 23 mennessä pääsimme vihdoin nukkumaan ja sängyssä pyöriessä ensimmäisen päivän opetus valkenikin minulle: aina on kamala kiire jonnekin odottamaan. Kun on odotettu, on kauhea kiire tehdä jotain, jonka jälkeen taas kiire seuraavaan odotukseen. Ensimmäistä aamua jännittäessä..