Kuluva viikko on mennyt taas mukavasti ja leppoisasti autokoulun merkeissä. Päivittäinen ohjelma on rakennettu sellaiseksi, ettei missään vaiheessa voida puhua siitä kuuluisasta intin "sykkimisestä" vaan lähinnä kaikki toiminta on jo tässä vaiheessa aivan gonahtanutta. Jonkinlaista sotilaallista järjestystä ja kuria pyritään pitämään yllä, mutta kun puolet päivästä on käytännössä vapaa-aikaa tylsässä hallirakennuksessa, alkaa ahkerintakin taistelijaa hieman laiskottamaan.
Autokoulun päiväohjelma menee kutakuinkin näin:
06:20 kokoontuminen kasarmialueella
06:30-07:00 bussimatka autokoululle
(tai jos käy tuuri ja kaksi tilattua bussia täyttyvät, siirrytään autokoululle pikkukyliä kiertävällä reittibussilla, jolloin matka kestää noin 15min kauemmin ja bussissa ehtii hieman nukkuakin.)
07:30-11:30 aamun teoriatunnit (hereillä pysytteleminen käy työstä)
11:30 lounas
12:00-16:00 ajotunnit, ajoharjoittelua, "vapaa-aikaa".
Aikataulun mukaan noin puolet päivästä on siis teoriaa ja loput päivästä varattu ajotunneille ym. Ajotunteja ei kuitenkaan satu jokaiselle kaikkina viikonpäivinä, joten käytännössä iltapäivällä käy aika todella pitkäksi. Onneksi sentään 14:00 saapuva sotilaskodin auto tarjoaa edes pientä virikettä päivään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti